Bloggaus-into on hieman laantunut tällä viikolla, kun en ole saanut uusia kuvia. Yksi päivä Vici oli mukana ja otti kuvia, mutta ei ole vielä ehtinyt niitä minulle laittaa. Tosin en tiedä miten ne on onnistuneetkaan, kun mentiin maneesissa. Mutta nyt tosiaan kerron jotain tästä viikosta ja ajatuksistani! Alla olevat ajatukset eivät ole itse keksimiäni eikä mitään absoluuttisia totuuksia, mutta asioita, jotka pyörivät nyt mielessäni.
Tuuppaaminen ja nyprääminen näyttää ja kuulostaa jo terminä pahalle. Minä haluan oppia ratsastamaan kauniisti ja vähäeleisesti. Toivon kovasti, että muutosta olisi tapahtunut. Silti joskus tuntuu suorastaan pahalle nähdä omia kuvia joissa kantapää nousee tai huomata ratsastaessa touhuavansa liikaa käsillä. Hevosen täytyy pystyä luottamaan ratsastajan käteen. Nykyään minusta tuntuu pahalle jos näen jonkun kiskovan hevostaan suusta, kun omat taidot loppuu ja turhautuu siihen kun hevonen ei tottele tai "kyttää". Joskus on pakko ottaa pakkokeinot käyttöön, mutta sellainen tilanne on lähinnä silloin, kun jomman kumman turvallisuus on vaarassa.
Irma on minulle elävä ja tunteva olento, eläin, ei kone jota voi potkia ja repiä suusta. Irma on myös luonteeltaan niin reilu ja kiltti, että ei tahallaan tee mitään ns. pahaa. Jos se kiukuttelee karsinassa, se johtuu yleensä siitä, että esim. selkä on jumissa tai jostain muualta kipeä. Myös kiimassa se saattaa pöllöillä, mutta se menee sitten kiiman piikkiin. Oikean takajalan kengitys voi olla joskus hankalaa, koska sillä on muistijälkiä huonoista kokemuksista koskien nimenomaista jalkaa. Pöllöilyt ja säikähdykset ovat yleensä ylimääräistä energiaa tai sitten I ei ole varma mitä siltä pyydetään. Ei hevonen "kuseta" ratsastajaa, mutta jos ratsastaja alkaa nähdä mörköjä siellä missä hevonen on säikähtänyt, "kyttää" se sitä kohtaa varmasti myöhemminkin.
Tuleepa tästä postauksesta tylsä, kun ei ole kuvia. Tällä viikolla Irmalla oli kaksi kouluvalmennustuntia ja molemmmat olivat menestyksekkäitä. Minä menin keskiviikkona ja Hanna tänään. Tehtiin harjoitusta, jossa hevonen sen onnistuessa todellakin oli ohjan ja pohkeen välissä ja rehellisessä peräänannossa. Tehtävää on vaikea ymmärtää jos sitä ei ole koskaan tehnyt onnistuneesti, mutta tässä lyhyesti: todella hidasta käyntiä milli milliltä... Ilman että hevonen kiemurtelee, nousee muodosta, kävelee epärytmissä. Vaatii todella tasaista kättä, jalkaa ja istuntaa. Kysyy myös hevoselta hermoja, että jaksaa keskittyä, ja tässä Irmeli yllätti positiivisesti. Keskiviikkona yhdistettiin tehtävään h-i-t-a-a-s-e-e-n raviin siirtyminen, ja tänään pohkeenväistö diagonaalilla.
Tänään on ollut erityisen hyvä mieli siitä, että on nähnyt Irman edistymisen vuodessa, kun aloitettiin nykyisen kouluvalmentajan kanssa. Ja oma edistyminen! Tästä on hyvä jatkaa, ja toivon sekä minulle ja Hannalle, että Irmelille paljon terveitä päiviä jatkossakin.
