Miksi ette itse mene esteitä?

Kysymys miksi emme itse hyppää Irmalla, esitetään meille todella usein, etenkin nyt kisakaudella. Irmeli on vielä nuori, ja se on nyt 5-6 vuotiaan kansallisentason -hyppääjän tasolla. Yhdistelmä nuori ja kokematon hevonen, ja rutiiniton ratsastaja ei ole hyvä yhdistelmä, jos tavoitteena on kouluttaa estehevosta. Irman ratsuttajalla on rutiinia ja kokemusta nuorten hevosten kanssa etenemisestä, vaikka hän itsekään ei ole iällä pilattu. Lisäksi meillä on hänen valmentajansa tuki, ja sama valmentaja on seurannut kehitystä nelivuotissyksystä alkaen.

Syy siihen, miksi Irma on vielä seitsenvuotiaana nuoren hevosen tasolla, on syksystä 2009 kevääseen 2010 kestänyt pitempi tauko. Irmalta poistettiin leikkaamalla oikean takajalan vuohisesta irtopala, ja toipumiseen ja kuntouttamiseen meni aikaa. (Kirjoitamme jossain vaiheessa tästäkin enemmän!) Lisäksi aiemminkin mainitut satulaongelmat hidastivat tahtia.

Itse aiomme kyllä mennä niitä esteitä! Hevonen on ostettu meille, meidän käyttöön. Etsimme parhaillaan omaa estesatulaa, ja kun sopiva löytyy, aloitetaan hyppääminen helpoilla tehtävillä. Olisi hyvä myös löytää meille sopiva valmentaja heti alkuun. Mutta on se vaan hienoa seurata oman hevosen kehitystä osaavan ratsastajan kanssa! Yhteistyö meidän, hevosen ja ratsastajan välillä on toiminut hienosti, ja edistyminen on ollut tavoitteiden mukaista. Kuten kuvasta näkyy viisvee nuorikolla voi olla aika jännää hypätä!

Hanna ja I kesällä 2009

Eilen ratsastin Irmulin kentällä. Käytän harvoin gramaaneita, joskus lähinnä maastossa, mutta nyt laitoin ne sileällekin. Koska ratsastan harvoin kahdella ohjalla, keskityin siihen, että käsi pysyi vakaana ja kuolaimeen tuleva ohja tuntumalla. Istuntakin tuntui aika hyvälle tälle kertaa. I oli oikein miellyttävä ratsastaa, ja loppuravissa se pärski tyytyväisenä ja venytti kaulaa ja turpaa pitkälle eteen ja alas.